Mähän oon töissä kaupassa. Meillä käy paljon kaikenlaisia tyyppejä, tekemässä millon mitäkin. Noin kolme kuukautta sitten meille tuli tuuraamaan vakkari hyllyttäjää aivan ihana RUSKEASILMÄINEN tyyppi. Annan hänelle nyt nimeksi vaikka Joni. Mähän seurustelin vielä sillon, mutta ainakin Jonin puolelta olin aistivinani jotain kipinää. Joni kävi tämän jälkeen muutaman kerran ostoksilla salin jälkeen, eikä siinä ollut mitään sen kummempaa.
Kuukaus taakse päin, seison baarin jonossa (nykypäivänä me jo jonotetaan, ennen se ei olis tullut kuuloonkaan :D) tyttökavereiden kanssa. Edessä seisoi ihana RUSKEASILMÄINEN jäbä! Ei varmaan ole ilmiselvää että tämä jäbähän oli Joni. Herra piiritti mua koko illan ja kertoi tytöille, kuinka hän on päättänyt ottaa mut. Kaverit kuunteli sen tarinoita ja minä viiletin millon missäkin (en ollu tajunnu tyypin arvoa vielä siinä kohtaa).
Tämän tapahtuman jälkeen nähtiin muutaman kerran. Mitä enemmän pääsin tutustumaan, sitä enemmän pidin tyypistä, siinä oli paljon muutakin kun ne RUSKEETSILMÄT. Tuli aika isona yllätyksenä kun Joni kertoi seurustelevansa. Anteeks mitä??? Etkä seukkaa!! Miten tää voi olla mahdollista??
Kyllä se sitten oli. Joni on ollut nykyisen tyttöystävänsä kanssa jo kahdeksan vuotta ja nyt sanoi tuntevansa voimakkaasti mua kohtaan. Oho, en olis uskonu.
Sanoin samantien herralle, etten halua enää nähdä, tämä oli tässä. En mä siitä suuttunut, ajattelin vain et sillee säästäisin molempien sydämiä. Joni ei ymmärtänyt mun päätöstä ollenkaan. Tai kyllä se tais ymmärtää, ei vaan halunnut myöntää et niin se on tehtävä... En oo kuullut siitä sen koommin. Poistin numeron.
Tänää olin töissä kun puhelin soi. Vastasin. Joni soitti, uteli että oonko töissä, oli tulossa tuurauskeikalle.
Siinähän se sitten meni. Hän sai työt tehtyä ja jäi vielä pitkäks aikaa hengaa kaupalle. Kun pääsin töistä oli Joni taas ilmestynyt paikalle. Jouduin pitkin hampain pyytää apua... Auto täytyis viedä korjattavaks, enkä pääse sieltä millään pois... TYHMÄ MINÄ! Isää mun olis tossa pitäny pyytää, ei herra ihastunut minuun, ihastunut sinuun.... Käytiin viemässä se auto ja lupasin tarjota kahvit. Se piti mua kädestä...
Neljä tuntia tästä eteenpäin Joni heitti mut kotiin. Ajomatka oli hieman kiusallisen hiljainen. Päästiin pihaan ja poltettiin savukkeet. Joni tuli tosi lähelle. Sanoi että hänen tekee mieli suudella, niin teki munkin. Hitaasti katsoin ylöspäin ja Jonin huulet olivat jo omillani. Se ei ollut mikään pikkupusu. Se oli vahva. Se oli vaativa. Se loppui liian aikasin....
Laitoin viestin vielä kotiin tultuani, ettei hän olisi saanut antaa mun ihastua. En saanut vastausta, ihan hyvä niin. Alusta asti sanoin, etten halua hänen jättävän tätä omaa mimmiään. Kuka hullu jättäisi kahdeksan vuoden suhteen sellaisen ihmisen takia joka sai pidettyä oman parisuhteensa koossa kahdeksan kuukautta? Miltä musta tuntuis kun suhde Jonin kanssa ei kestäisikään, olisin syyllinen silloinkin. Kuinka paljon tätä toista tyttöä sattuisi?
Itsekkäänä ihmisenä ajattelen yllättävän jalosti. Voinko antaa asian vain olla?
Vaikka oma sydän on rikki, ei se taida antaa oikeutta särkeä muiden sydämiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti