Mr. Poliisi

Tavallinen iltapäivä töissä....
Kassalle tulee mies, joka käy suht usein ja vähän flirttailee.
Oon ojentamassa kuittia hänelle, mutta hän toteaa ottavansa kuitin vasta kun siinä on mun numeroni.
Naurahdan ja sanon etten mä nyt työaikana sitä voi antaa, kohtahan kaikki on sitä multa kyselemässä. Mies lähtee pois. Työkaveri juoksee takahuoneesta ja kysyy et mikä ihme mua vaivaa, se oli poliisi ja kaikkee!! Okei... En ajatellut ihan loppuun asti taas. Ohan poliisit ihan kivoja ;)
En jäänyt kuitenkaa asiaa sen pidempään miettimään, koska tiesin herran tulevan taas parin päivän päästä takaisin.

Jään yksin töihin. Mun siviilipuhelin alkaa soimaan ja sieltä soittaa tuntematon numero.
Ja kuinkas ollakkaan, sieltähän se Mr. Poliisi soitti :DD Herraa oli jäänyt niin kovasti kalvamaan saamatta jäänyt puhelin numero niin oli sitten vähän selvitellyt asioita ja koska niin fiksu oli, ei sen kaivaminen kovinkaan vaikeata kuulemma ollut!

Että sellanen päivän piristys oli eilen :)

Tää päivä ei alkanutkaan niin kivasti.. Tulin puolen päivän aikaan salilta ja kipittelin kotiin autotallin kautta... Jo ovelta huomasin et kiva, mun auton lasi on vedetty sisään.. Kurkkaamalla lähempää huomasin, että ainakin soitin sieltä oli viety. Ei muutakun puhelua poliisille, isännöitsijälle, vakuutusyhtiöön ja tottakai iskälle, joka on mun tuki ja turva <3

Tunti ekasta poliisilaitokselle soitetusta puhelusta tuli sieltä tutkija paikalle... Eikä ollut ollenkaan huonomman näkönen herra ;) Olo oli kun CSI:ssa, kun se etsiskeli sormenjälkiä, DNA:ta ja otti erilaisia näytteitä. Tottakai myös minä sain antaa vertailu jäljet iteltäni.... Yhden ainoa säälittävän sormenjäljen se löysi, ja tottakai mun lempparilevyn kannesta.. Se lähti sit asemalle.. Ei siinä, mihin mä sitä kantta enää tarttisin ku se levyki lähti sen soittimen mukana :/
Vähän on paska fiilis, mut kun yritän muistaa sodat ja nälänhädät ni kestän ehkä tän hirveen tuskan...

Ei mulla sit muuta... Mitäs teille? :)

Varma olo ei olekkaan enään niin varma..

Mitään ei oo tapahtunut, mitään ei ole kuulunut. Tuun kohta hulluksi..
Kaikesta huolimatta, eilen oli sellanen olo et ihan varmasti se soittaa. Vaikka olin kertonu
sille asian mitä se ei ehkä sulata koskaan, mulla oli niin vahva fiilis siitä, että se tykkää
musta oikeesti ja haluu pitää kiinni kaikesta huolimatta.

Joojoo, tiiän, siitä on ykspäivä.. Se tuntuu jo viikolta tai kuukaudelta, koska mä en oo saanut
ajatuksia minnekkään muualle. Nyt mulla ei oo enää ollenkaan niin varma olo. Jos vaan voisin, soittaisin sille, tai ei, menisin soittaa niiden summeria ja kömpisin MJ:n viereen nukkuun. Mut ku ei voi, se olis jo varmaan kotirauhan häirintää... Mutta entä jos se ei soitakkaa? Jos mä vaan joudun kuukauden tai kahden päästä toteamaan, että ei ne herran tunteet niin vahvoja ollutkaan. Mä en kestäis.

Tiettekö kun tapailee jotakuta. Oot ressannu hirveesti ekoista treffeistä, tokista treffeistä, ekasta seksistä, ekasta yökyläilystä, kavereiden tapaamisesta, omien kavereiden esittelemisestä...
Ja sit se juttu kaatuu. Se kun oot taas pohjalla ja tiedät et taas pitää alkaa alusta. Ja se kun sama on käyny jo niin monta kertaa aemmin. Aina vaan uudelleen ressata samoja asioita, se jännitys ja epätietoisuus, uudelleenuudelleenuudelleen...

Mä en ihan oikeesti ala enää!! Mä en enää jaksa....

Miten sellaista voi kertoa..

Aloitan ihan alusta... Edellisyönä, MyyntiJohtajan kanssa, meille sattui pieni vahinko.. Ihanana herrasmiehenä MJ kuitenkin aamulla lupasi käydä puolestani apteekissa. Kotona vietin vapaapäivää ja tunnit kulu, se pilleri pitäis ottaa jo kohta... Myöhään illalla MJ kutsui mut luokseen yöksi. Kämppis olisi kuulemma poissa ja saisimme olla ihan vaan kahdenkesken.

Mieltäni on painanut jo pidemmän aikaa yksi juttu, joka mun olis pitänyt kertoo jo ajat sitten. Nyt tiesin et se on ihan pakko tehdä, sillee nopeasti ja kivuttomasti, vaikka kivutonta se ei ollutkaan. Makasimme sohvalla.. Tiedättekö sen katseen millä mies katsoo? Ne harvat hetket kun tuntuu että sydän pakahtuu siihen onneen, minkä tuntee kun näkee toisen näkevän itsensä, ihan vaan ihmisenä, sellaisena kun oikeesti on.

"19-vuotias, innokas bilehile, joka ei koskaan pelännyt näyttää paljasta pintaa, jonka itsevarmuus kasvoi sitä myötä kun vaatteet väheni. Ei sinänsä ollut yllätys kun baarin poke, vähän vanhempi ja kaapin kokoinen, alkoi katselee se tyttö keikisteli entistä enemmän ja pilkun jälkeen päätyi tämän Poken sänkyyn. Eikä se jäänyt ainoaksi kerraksi. Siitä tuli tapa, ihan selvinpäinkin...  Tyttö tottakai ihastui ja luuli että saisi  koulutettua Pokesta ihanan nallekarhun, joka jakaa sänkynsä vain tämän tytön kanssa. Kerran tyttön menkat oli jo viikon myöhässä ja koska ehkäisy oli välillä unohtunut, tai poke ei sitä halunnut käyttää, oli ensimmäisenä mielessä raskaus. Kun tyttö kertoi siitä omalle nallekarhulleen, vastaus oli pelottava. " Joko hankkiudut siitä itse eroon, tai sit sulle voi sattua pieni onnettomuus...." Tästäkään tyttö ei vielä tajunnut, että tämä poke oli vaarallinen ja arvaamaton. Raskaustesti oli negatiivinen ja menkatkin sitten lopulta alkoi. Tapailu jatkui edelleen... Tytölle alkoi tulemaan ikäviä kipuja. Tyttö soitti pokelle ja kysyi olisiko tällä jotain tietoa asiasta, ei ollut. Lääkärin kautta sairaalaan makaamaan viikoksi. Sieltä uusi puhelu pokelle, nyt hän tiesikin mistä on kyse.
Sen jälkeen ei enää yhteyttä pidetty. Tytölle tuli petetty olo, koska asiasta oltiin aiemmin puhuttu, mutta hänelle oltiin valehdeltu. Tuskaa, vihaa, pelkoa, mutta ajan kanssa se hälveni ja tyttö oppi ajattelemaan, että pahemminkin olisi voinut käydä.  Asioiden kanssa oppii elämään..."

Tällaisen laastarin sitten irti repäsin. MJ ei vaan halua oppia elämään tän asian kassa. Se ihana katse, hymy oli poissa, mä itkin ja se katto vaan johonki tyhjyyteen. Mä valitsin just sen hetken, mikä oli ihanin hetki meillä ikinä. Itkusta ei meinannut tulla loppua, MJ ei sanonut mitään...
Lopulta hän kysyi miten asiat järjestetään käytännössä. Ja ettei se  mua ihmisenä muuta.
Keskusteltiin hetki ennen nukkumaan menoa.

Kaikesta huolimatta, nukuimme lusikassa koko yön. Se piti mua kädestä  koko yön, oli tosi turvallinen olo. Aamulla kävimme apteekissa ja hän lähti töihin. Sanoin antavani hänelle aikaa miettiä ja odotavani rauhassa hänen yhteydenottoaan kun on valmis. Hän hymyili.

Mutta onko toi asia minkä voi antaa anteeksi? Tai enemminkin, onko toinen valmis ottamaan riskin jos toisesta välittää...