Pukumies on historiaa.
Ystävät tulivat poikkeemaan ennen tämänpäivän treffejä. Puhuimme taas pukumiehestä ja siitä kuinka se ei niin ole oikea ihminen mulle. Toki oon sen kokoajan tiennyt. Erilaiset tulevaisuuden toiveet ja "Herra vihaan draamaa" vs. "Miss dramaqueen", ei ne vaan sovi yhteen. Tytöt oli sitä mieltä, että meen ihan kylmän viileesti peliin, mutta kun tulee aika lähtee kämpille, oonkin sitä
mieltä että mun on parempi mennä kotiin, coolisti siis... Itse tiesin etten pysty niin tekemään.
Pukumies tuli hakemaan mua bemarillaan ennen peliä. Olin meikannut ja puunannut itseni viimisen päälle kauniiksi, ehkä jopa liian kauniiksi vain lätkämatsiin. Joka tapauksessa istuin autoon, ja yritin olla erittäin cool. Se on kummallista multa ja siksi Pukumies kysyikin et oonko jotenkin kireä. Hah!
Peli meni hyvin ja saatiin hurrata oikee urakalla kun meijän kotijoukkue vei murskavoiton 4-0!! Siitäs saitte Turkkulaiset!! Käytiin hakee ruokaa ja suunnattiin Pukumiehen salaiseen kotiin....
Korkattiin viini. Hän sytytti kaikki kynttilät. Tunnelmallista ja romanttista. Ja sitten...
Minä avasin suuni. Luulin sieltä tulevan pieniä odotuksia, pieniä vihjailuja tulevaa yötä varten. Romanttiset viinit ja kynttilät olivat varmaan liikaa, koska Pukumies kuuli puheessani vain draamaa. "Mä en jaksa draamaa". Mennään savukkeelle. Ihan hiljaista. Seistään kadulla, lunta sataa, kaunista.
Avaan taas suuni. "Tiedätkö mitä mä en jaksa, sitä että mä en uskalla sanoo mitään kun pelkään mikä on se hetki ku sä otat siitä nokkiis". Pukumies on hetken hiljaa ja kysyy " Olisko sitten parempi ettei enää nähdä, ei tuu tätä ongelmaa?"
Ja taas minä ja suuri suuni "Joo se on parempi niin"... Käännyin, huikkasin heipat ja lähdin kävelemään lumisateeseen.
Miten tosiystävyyttä voi kuvailla?
Se on sitä kun on itse liian syvällä tilanteessa, liian syvällä tunteissa, ettei enää näe
faktoja. Ei välttämättä näe että on itse onneton. Kun toivoo ja toivoo, eikä uskalla päästää
irti vaikka on uppoamassa. Siinä kohtaa tosi ystävä näkee koko kuvan. Hän ottaa kädestä kiinni
ja pakottaa. Pakottaa pelastautumaan.
Tätä pukumiestarinaa on puitu tyttöjen kanssa paljon. Ilman sitä painostusta minkä niiltä tänään sain,
en olisi kääntynyt ja lähtenyt katsomatta taakseni. Kotimatkalla soitin tytöille. Mua itketti ja harmitti. Mutta kuitenkin tiesin, että nyt Jossu oli tehnyt fiksuimman päätöksen aikoihin. Mitä tytöt teki? Ne pohti että oliko painostaneet mua liikaa. Olinko nyt tehnyt niinkun he halusivat?
Ei rakkaat ystävät, ei... Te palastitte mut. Tipuin taas, mutta tiedän, että te olette ne jotka auttaa mua taas kerran nousemaan, uskomaan ja luottamaan löytämiseen... <3
perjantai 23. tammikuuta 2015
Herra Pukumies, ihanat ja kamalat 3 kk...
Lokakuu 2014, olen baarissa kaverin tupareiden jakoilla. Hypin tanssilattialla hyvin nuoren pojan kanssa, käännyn katsomaan tanssilattian reunalle, ja siinä, siinä se seisoi, Herra Pukumies! Ruskeat silmät, tumma tukka ja parta, pituutta tarpeeksi ja kaikenlisäksi se katsoi minua. Paniikki, nyt täytyy hukata tämä nuorukainen. Lähen johdattamaan nuorta poikaa pois, sanon äänettömästi ohi kävellessäni pukumiehelle "mä otan sut" ja katosin ihmisjoukkoon. Kun olin varma että nuori poika oli kadonnut palasin pelipaikalle. Siinä Herra Pukumies seisoi. Menin luokse sanomatta sanaakaan. Hiljaa katsomme toisiamme ikuisuuden kunnes hän kysyi "lähdetäänkö?". Hän auttoi narikassa takin päälleni ja niin poistuimme kylmään lokakuiseen yöhön.
En tiennyt minne matka, kävelin vain vierellä. Saavuimme herran hotellille ja...
Aamulla heräsin ja olin aivan myyty. Tämä oli todella se kenet haluan ja josta nyt kolme kuukautta myöhemmin haluaisin niin päästä eroon. Kerrataan vähän faktoja. Kyllä, ruskeat silmät ja mun mieslistasta voi ruksittaa joka kohdan tällä miehellä! Kova mutta flirttaileva katse. Tiedän mitä haluan ja osaan myös ottaa sen- asenne! Hänen kotiinsa en koskaan päässyt. Jos yötä vietimme yhdessä oli paikkana hotelli. Tottakai mun epäilys oli että siellä kotona voi olla jo joku..
Pukumies kuitenkin vannoi ettei asia ole niin. Herrasta kuului aina silloin tällöin, reissasi työnsä takia jonkin verran. Kerran yritin illalla soittaa, tiesin että hän on matkoilla, mutta näin hänen olevan Whatsappissa ja päättelin etten pääse häiritsemään. Ei vastausta.... Hetki sen jälkeen tuli viesti et olit yrittäny soittaa. Joo niin olin! Sillon mun oli tehtävä se ja kysyttävä " kuinka monta mimmia sulla on samaan aikaan?". No Herrahan kieltäytyi vastaamasta ja tulkitsin tämän vastaukseksi että aika monta.
Kului aikaa. En ottanut enää yhteyttä, olen parempi ja mussa on tarpeeksi naista mitä yksi mies tarvitsee. Kuukausi eteenpäin tuli Pukumieheltä viestiä. Syytti mua sukupuolitaudeista jotka on saanut multa. Lupasi ilmoittaa kun testitulokset tulevat. Olin paniikissa! Tiesin ettei mulla mitään ollut, mutta mitä hän oli saanut niiltä muilta naisilta ja mitä oli sieltä mulle tartuttanut. Viikko eteenpäin niin tuli viesti, että tauteja ei todettu. Oli huojentunut olo, mutta kyseenalaistin sen minkä takia hän syyttää just mua vaikka oli selvää että mä en ollut ainoa. Vastaus oli hyvin yksinkertainen " mulla ei ollut muita, en vaan halunnut keskustella asiasta kun aloit kuulustelee".
Siitä meni taas pariviikkoa. Hän laittoi silloin tällöin viestia muuten vaan, mitä kuuluu meiningillä.
Ja sitten tuli se uudenvuoden yö... Mä muutin keskellä yötä. Toisinsanoen toin uuteen kotiin patjan ja lakanat, että on aamulla lyhyempi matka töihin. Pukumies laittoi viestiä. Tuli käymää alaovella savukkeella. Tuli ylös ja jäi yöksi. Oltiin siitä monta päivää yhdessä. Kävimme katsoo kiekkopelejä, kun kannatetaankin samaa joukkuetta, ja koska herra muutti samoihin aikoihin, Ikeasta tuli meidän treffipaikka
Yksi pienen pieni miinus.... Pukumies ei halua vaimoa ja lapsia, ei halua seurustella tai sitoutua. Ikää hänellä on jo 34 ja epäilen, että hän on jo aika varma tästä valinnastaan. Minähän siis haluan miehen, pari mukulaa, talon ja koiran, sen koko paketin..
Tähän hetkeen... Juon aamukahvia ja päivitän tuntojani tekstiksi. Mulla on lounastreffit yhden miehen kanssa tänään. Illalla mua odottaa Pukumies, jääkiekkopeli ja kutsu pelin jälkeen Pukumiehen kotiin maistelemaan viiniä ja nukkumaan yhdessä.
Herra pyörii mielessä 24/7. Mun on koko ajan sitä ikävä, mutta en uskalla laittaa sille koskaan viestiä, vastaus on aina kylmä ja tyly. Jos jaksan olla kärsivällinen ja odottaa kun herra itse lähestyy minua on homma aivan toinen. Huoh... Mutta mitä tästä tulee? Mitä mä tästä saan? Meillä ei oo minkäänlaista tulevaisuutta, miksi mä tuhlaan aikaani ja kenties päästän jonkun oikeesti hyvän miehen käsistäni...
En tiennyt minne matka, kävelin vain vierellä. Saavuimme herran hotellille ja...
Aamulla heräsin ja olin aivan myyty. Tämä oli todella se kenet haluan ja josta nyt kolme kuukautta myöhemmin haluaisin niin päästä eroon. Kerrataan vähän faktoja. Kyllä, ruskeat silmät ja mun mieslistasta voi ruksittaa joka kohdan tällä miehellä! Kova mutta flirttaileva katse. Tiedän mitä haluan ja osaan myös ottaa sen- asenne! Hänen kotiinsa en koskaan päässyt. Jos yötä vietimme yhdessä oli paikkana hotelli. Tottakai mun epäilys oli että siellä kotona voi olla jo joku..
Pukumies kuitenkin vannoi ettei asia ole niin. Herrasta kuului aina silloin tällöin, reissasi työnsä takia jonkin verran. Kerran yritin illalla soittaa, tiesin että hän on matkoilla, mutta näin hänen olevan Whatsappissa ja päättelin etten pääse häiritsemään. Ei vastausta.... Hetki sen jälkeen tuli viesti et olit yrittäny soittaa. Joo niin olin! Sillon mun oli tehtävä se ja kysyttävä " kuinka monta mimmia sulla on samaan aikaan?". No Herrahan kieltäytyi vastaamasta ja tulkitsin tämän vastaukseksi että aika monta.
Kului aikaa. En ottanut enää yhteyttä, olen parempi ja mussa on tarpeeksi naista mitä yksi mies tarvitsee. Kuukausi eteenpäin tuli Pukumieheltä viestiä. Syytti mua sukupuolitaudeista jotka on saanut multa. Lupasi ilmoittaa kun testitulokset tulevat. Olin paniikissa! Tiesin ettei mulla mitään ollut, mutta mitä hän oli saanut niiltä muilta naisilta ja mitä oli sieltä mulle tartuttanut. Viikko eteenpäin niin tuli viesti, että tauteja ei todettu. Oli huojentunut olo, mutta kyseenalaistin sen minkä takia hän syyttää just mua vaikka oli selvää että mä en ollut ainoa. Vastaus oli hyvin yksinkertainen " mulla ei ollut muita, en vaan halunnut keskustella asiasta kun aloit kuulustelee".
Siitä meni taas pariviikkoa. Hän laittoi silloin tällöin viestia muuten vaan, mitä kuuluu meiningillä.
Ja sitten tuli se uudenvuoden yö... Mä muutin keskellä yötä. Toisinsanoen toin uuteen kotiin patjan ja lakanat, että on aamulla lyhyempi matka töihin. Pukumies laittoi viestiä. Tuli käymää alaovella savukkeella. Tuli ylös ja jäi yöksi. Oltiin siitä monta päivää yhdessä. Kävimme katsoo kiekkopelejä, kun kannatetaankin samaa joukkuetta, ja koska herra muutti samoihin aikoihin, Ikeasta tuli meidän treffipaikka
Yksi pienen pieni miinus.... Pukumies ei halua vaimoa ja lapsia, ei halua seurustella tai sitoutua. Ikää hänellä on jo 34 ja epäilen, että hän on jo aika varma tästä valinnastaan. Minähän siis haluan miehen, pari mukulaa, talon ja koiran, sen koko paketin..
Tähän hetkeen... Juon aamukahvia ja päivitän tuntojani tekstiksi. Mulla on lounastreffit yhden miehen kanssa tänään. Illalla mua odottaa Pukumies, jääkiekkopeli ja kutsu pelin jälkeen Pukumiehen kotiin maistelemaan viiniä ja nukkumaan yhdessä.
Herra pyörii mielessä 24/7. Mun on koko ajan sitä ikävä, mutta en uskalla laittaa sille koskaan viestiä, vastaus on aina kylmä ja tyly. Jos jaksan olla kärsivällinen ja odottaa kun herra itse lähestyy minua on homma aivan toinen. Huoh... Mutta mitä tästä tulee? Mitä mä tästä saan? Meillä ei oo minkäänlaista tulevaisuutta, miksi mä tuhlaan aikaani ja kenties päästän jonkun oikeesti hyvän miehen käsistäni...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)