Hairahduin...

Miten ollakkaan... Jossu unohti kaikki fiksut puheensa ja moraalinsa siinä samalla..
Joni kävi tänään kaupalla. Pussattiin. Lähettiin iltapäivällä lenkille. Pussattiin.

Pussattiin. Pussattiin. Pussattiin.

Kyllä me ihan oikee lenkkikin tehtiin. Sain mäessä nostettuu sykkeetki pilviin. Yhdessä huohotettiin ja yskittiin mäenpäällä. Huippukuntosia ollaan selkeesti molemmat :D Höpöttelin hupsuja. Välillä juoksin, välillä käppäilin takaperin, hypin kolmiloikkaa, pyöritin pyllyä, pompin tasajalkaa tai yhdellä jalalla. Joni nauroi. Olin kuulemma huvittavinta lenkkiseuraa ever, enkä yhtään ihmettele. Vertailtiin hauiksia ja esittelin lyllyvää pyllyä :)

Tunnin lenkin jälkeen meillä kesti pari tuntia parkkiksella. Tää tilanne alkaa olee jo aika ikävä. Haaveilin ääneen. Kuvittelin meidät ulkomaille. Hotelliin. En oo koskaan tilannut huonepalvelusta ruokaa. Makaan Jonin kainalossa, käännyn kyljelleni pussaamaan tätä poskelle, hän katsoo minuun ja moiskauttaa suoraan suulle. Syödään hyvää ruokaa, maataan lähekkäin, pussaillaan ja tehdään toisillemme hyvää.

Kyselin Jonin tyttöystävästä, Jannasta. Joni kertoi kaikenlaista. Iän, ulkonäöstä, opiskelusta ja työpaikasta. Vaikka tällä tytöllä ei ole kasvoja, hänestä tuli paljon todellisempi. Jotenkin osaan kuvitella tilanteen jos hänelle selviäisi mitä Joni puuhaa kanssani. Tuli oikeastaan aika paha olla. En haluais olla Jannan tilalla ja silti olen tässä osa syyllinen. Taas toiselta kantilta, en jaksa välittää. Tai ehkä en halua. Olen vain itsekäs paskiainen, joka tavoittelee omaa etuaan. Välittämättä siitä, yrittää olla muistamatta, miltä musta tuntui kun YV oli ekaa kertaa pois yön. Tilanne oli siinä aiva eri, olin itse aiheuttanut eron, mutta se toivottomuuden tunne... Ja nämä kaksi ovat olleet yhdessä jo ikuisuuden.
Onkohan Jannalla edes hajua, että jokin on pielessä? Onkohan niillä ongelmia oikeasti kotona ja jos on niin minkälaisia? Mistä mä voin oikeestaan mitään tietää. Haluaisin lopettaa tän.

Mitä mä haluisin tässä tilanteessa tehdä? Ainakin ekaksi toivoisin, että Joni ottais etäisyyttä muhun, vaikka se pahalta tuntuisi. Haluisin et se selvittäis asiat omassa päässään ja ehkä yrittäisi korjata asiat kotona. Jos asiat Jannan kanssa pystyisi vielä sopimaan haluaisin että niin tehtäis. Sen jälkeen ilmoitus mulle siitä, etten joudu pohtimaan epätietoisuudessa mitä tapahtui. Tottakai se sattuisi ja harmittais aivan äärettömästi, mutta tietäisin, etten ainakaan tahallani tuhonnut toisten suhdetta.
Jos asiat kuitenkin olisi niin ylitsepääsemättömiä, ettei niitä voi enää korjata, voisin korjata Jonin talteen ja pitää hyvänä kun on pahamieli.
Mutta tuleeko musta sillon laastari? Oonko silloin vain lohdutus pahaanoloon?

Mulla on joskus ollut "periaate" (hah, luit oikein), etten vois alkaa seurustelemaan miehen kanssa, jonka kanssa juttu alkaa jo ennen kun hän on lopettanut sen entisensä kanssa. Jos mies on valmis pettämään minun takiani, miksei hän myöhemmin pettäisi minua?

Vaikka oon kerennyt jo haaveilemaan Jonista omanani, en osaa kuitenkaan kuvitella tilannetta, jossa hän oikeasti jättäisi toisen takiani. Moni on sen mulle luvannut, yksikään ei ole sitä tehnyt. Ja sen jälkeen tarvitsee varmaankin vähän omaa aikaa?

Odottelen siis rauhassa, ja voin YRITTÄÄ ottaa etäisyyttä. Oli miten oli, ratkaisu jonka Joni tekee on ihan oikea, kunhan se on hänen oma päätöksensä, eikä esim mun johdattelema...

"Ois ikävä. Anteeks"

Saan ainakin pariks päiväks ajatukset jonnekkin muualle, toivottavasti.. Ollaan tyttöjen kanssa lähdössä Seinäjoelle Hiphop festareille. Saan vähäks aikaa jättää kaikki YV:t, MJ:t ja Jonit pois. Unohtaa sen karun  totuuden, että maanantaina herään viimeisen kerran tästä yhteisestä kodista ja suuntaan häntä koipien välissä sinne äiskän ja iskän luokse. Ellen sitten jää Seinäjoelle lopullisesti, elämässä kun ei voi koskaan tietää mitä seuraavaks tapahtuu...

Kielletty suudelma...

Mähän oon töissä kaupassa. Meillä käy paljon kaikenlaisia tyyppejä, tekemässä millon mitäkin. Noin kolme kuukautta sitten meille tuli tuuraamaan vakkari hyllyttäjää aivan ihana RUSKEASILMÄINEN tyyppi. Annan hänelle nyt nimeksi vaikka Joni. Mähän seurustelin vielä sillon, mutta ainakin Jonin puolelta olin aistivinani jotain kipinää. Joni kävi tämän jälkeen muutaman kerran ostoksilla salin jälkeen, eikä siinä ollut mitään sen kummempaa.

Kuukaus taakse päin, seison baarin jonossa (nykypäivänä me jo jonotetaan, ennen se ei olis tullut kuuloonkaan :D) tyttökavereiden kanssa. Edessä seisoi ihana RUSKEASILMÄINEN jäbä! Ei varmaan ole ilmiselvää että tämä jäbähän oli Joni. Herra piiritti mua koko illan ja kertoi tytöille, kuinka hän on päättänyt ottaa mut. Kaverit kuunteli sen tarinoita ja minä viiletin millon missäkin (en ollu tajunnu tyypin arvoa vielä siinä kohtaa).

Tämän tapahtuman jälkeen nähtiin muutaman kerran. Mitä enemmän pääsin tutustumaan, sitä enemmän pidin tyypistä, siinä oli paljon muutakin kun ne RUSKEETSILMÄT. Tuli aika isona yllätyksenä kun Joni kertoi seurustelevansa. Anteeks mitä??? Etkä seukkaa!! Miten tää voi olla mahdollista??
Kyllä se sitten oli. Joni on ollut nykyisen tyttöystävänsä kanssa jo kahdeksan vuotta ja nyt sanoi tuntevansa voimakkaasti mua kohtaan. Oho, en olis uskonu.

Sanoin samantien herralle, etten halua enää nähdä, tämä oli tässä. En mä siitä suuttunut, ajattelin vain et sillee säästäisin molempien sydämiä. Joni ei ymmärtänyt mun päätöstä ollenkaan. Tai kyllä se tais ymmärtää, ei vaan halunnut myöntää et niin se on tehtävä... En oo kuullut siitä sen koommin. Poistin numeron.

Tänää olin töissä kun puhelin soi. Vastasin. Joni soitti, uteli että oonko töissä, oli tulossa tuurauskeikalle.
Siinähän se sitten meni. Hän sai työt tehtyä ja jäi vielä pitkäks  aikaa hengaa kaupalle. Kun pääsin töistä oli Joni taas ilmestynyt paikalle. Jouduin pitkin hampain pyytää apua... Auto täytyis viedä korjattavaks, enkä pääse sieltä millään pois... TYHMÄ MINÄ! Isää mun olis tossa pitäny pyytää, ei herra ihastunut minuun, ihastunut sinuun.... Käytiin viemässä se auto ja lupasin tarjota kahvit. Se piti mua kädestä...

Neljä tuntia tästä eteenpäin Joni heitti mut kotiin. Ajomatka oli hieman kiusallisen hiljainen. Päästiin pihaan ja poltettiin savukkeet. Joni tuli tosi lähelle. Sanoi että hänen tekee mieli suudella, niin teki munkin. Hitaasti katsoin ylöspäin ja Jonin huulet olivat jo omillani. Se ei ollut mikään pikkupusu. Se oli vahva. Se oli vaativa. Se loppui liian aikasin....

Laitoin viestin vielä kotiin tultuani, ettei hän olisi saanut antaa mun ihastua. En saanut vastausta, ihan hyvä niin. Alusta asti sanoin, etten halua hänen jättävän tätä omaa mimmiään. Kuka hullu jättäisi kahdeksan vuoden suhteen sellaisen ihmisen takia joka sai pidettyä oman parisuhteensa koossa kahdeksan kuukautta? Miltä musta tuntuis kun suhde Jonin kanssa ei kestäisikään, olisin syyllinen silloinkin. Kuinka paljon tätä toista tyttöä sattuisi?
Itsekkäänä ihmisenä ajattelen yllättävän jalosti. Voinko antaa asian vain olla?


Vaikka oma sydän on rikki, ei se taida antaa oikeutta särkeä muiden sydämiä?

Kotia kohti?

Se hetki kun teini-ikäisenä tunnekuohujen vallassa huudat kurkkusuorana vanhemmille ja sisaruksille ovelta, että mä en ainakaa v*ttu enää ikinä tuu takas kotiin.

Siitä on mulla kulunut reilu kuusi vuotta. Muutin pois kotoa, koska halusin pitää jonkinlaiset välit perheeseen, eikä se onnistunut samakaton alla. Näin jälkeenpäin ajateltuna se on yksi fiksuimmista asioista jonka olen tehnyt. Oman kodin rauhan jälkeen oli kiva mennä käymään kotona, rupatella niitä näitä ja syödä oman äidin tekemiä herkkuruokia. Niin paljon on asioita, joita en ollut osannut arvostaa ennen. Varmasti myös iän myötä on palautunut arvostus vanhempia kohtaan. En ollut helppo lapsi ja rakkautta sain enemmän kun varmasti koskaan olisin ansainnut.

Olipa vakavaa tekstiä.. :D

Oon tullut töistä kotiin, datailen ja kattelen telkkaria. Äsken piippas Lumia ja eilisen asuntonäytön rouva kertoi vuokranneensa asunnon jollekkin muulle... Ollaan siis lähtö pisteessä, paitsi että mulla on enää viikko aikaa häippästä täältä. Ei sillä et mitenkää ahdistais tää kiire... Tää kämppä on autio. Miestä ei näy enää ollenkaan kotona ja kaikki kamani oon pakannut laatikoihin seinien viereen. Oon valmiina lähtee, än, yy, tee, NYT!
Ainii mut eihän mulla oo paikkaa mihi mennä!!

Pieni ivallinen piru istuu mun olalla. Se nauraa, virnuilee... Minäkö muka nielisin ylpeyteni ja avaisin sen kodin oven miltä silloin joskus huusin. Kantaisin kamani vanhaan huoneeseeni ja kävelisin nöyrästi keittöön, "Äiti ja Isi, mä oon tullut takas kotiin".



Viikko aikaa, nyt tarvitaan ihmettä!!

OMG! Herra Myyntijohtaja!

Taas on hetki mennyt. Olo alkaa olemaan hieman parempi. Useemmassa asuntonäytössä oon käynyt ja muutto alkaa tuntumaan todelliselta. Löysinkin yhden kivan yksiön ja sen näyttöä täytyy odottaa vielä sunnuntaihin, peukut pystyyn.

Sain eilen hirveän riidan aikaseks Herra Ylivartijan kanssa. Hän alkoi pakkaileen kamojaan ja kysyin onko herra tulossa kotiin yöksi. Vastaus oli ei, johon totesin et ihan hyvä vaan.. Ollaan oltu tässä kipeenä eikä oo saanut nukuttua kun toinen yskii ja räkii vieressä. Aloin siinä siivoilemaan ja viikkaamaan vaatteita narulta kaappiin, herra sai kilarit. Se että olin käynyt suihkussa ja aloin siivoomaan kieli kuulemma siitä että oon tuomassa jotain miestä yöksi kotiin vaikka ollaan siitä yhteisesti sovittu, ettei meidän yhteiseen kotiin tuoda ketään. Hän lähti ovet paukkuen ja mä jäin niinkun nalli kalliolle suu pyöreenä ihmettelemään. Pistin perään viestiä että on hiukan lapsellista käytöstä ja et nyt on herran aika kattoo peiliin.

Hetken laittelin kamoja paikoilleen ja lähdin siitä sitten yökylään ;) Tämä uusin on myös vartija, itseasiassa tämä on perehdyttänyt YV:n firmaan aikanaan. Löysin tämän, kutsuttakoon vaikka Herra PanoVartijaksi, pari viikkoa sitten baarista, josta pilkun jälkeen päädyin ihan unelmien jatkoille!
No joka tapauksessa tiesin että jotain hyvää on  luvassa ni kipittelin illalla hänen luokseen ottamaan uusintaa.
Uni tuli ja jäin yöksi. Aamulla ns. "aamupalan" jälkeen lähdin suuntaamaan kotia kohti.

Ja sitten...

Vastaan kävelee Herra MYYNTIJOHTAJA!!!

Sen kerran kun en välttämättä haluaisi tähän herraan törmätä ni tottakai törmään!! Tukka pystyssä, eilisissä meikeissä, juuri nousseena toisen miehen sängystä! Herra morjesti, moikkasin takaisin. Herra pysähtyi, pysähdyin itsekkin. Hän kysyi minne olen menossa, onko minulla kiire. Eihän mulla mikää kiire minnekkää ollu, eli Herra ehdotti syömistä.
Mietin asiaa parissa sekunnissa ainakin pari sataa kertaa. Eihän tässä nyt oo mitään järkeä. Tietäen että MJ on ollut aikanaan kova pala ja tiedän ettei tunteet ole tänä aikana kuitenkaan kokonaan kadonneet. Ei tässä oo mitään järkeä, tämä ei todellakaan ole hyvä idea!!
"Joo toki mä voin lähteä" kuulu vastaus mun suusta. Nonni, tässä sitä taas mennään. Valittiin kiva kahvila missä on ihanat lounasannokset, tilattiin salaatit ja istuttiin nautiskelemaan.

Kerroin MJ:lle nyt päättyneestä suhteestani, miten nopeasti kaikki oli mennyt. Hän naureskeli hyväntahtoisesti ja ihmetteli kuinka paljon olen tässä parin vuoden aikana saanut aikaiseksi.
Sitten oli hänen vuoronsa kertoa. MJ tapailee tyttöä, joka muutti juuri Helsinkiin koulun perässä. Tämä mimmi on kuulemma ainoa laatuaan, joka ei hae mitään ihmeellistä draamaa ja jonka kanssa ei tarvitse tapella kaikista pienistä asioista.  Tätä kertoessaan MJ kuitenkin tuijotti rintojani ja mainitsikin niiden näyttävän taas kerran niin älyttömän hyviltä... Rupateltiin niitä näitä työjutuista ja muusta. Otettiin vielä jälkkärikahvitkin.

Kaikki se tuntui niin oikealta. Tää tilanne olis voinut hyvin voinut sattua sillon kun me tapailtiin. Kaikki oli niin ihanan jännää. Katsoin Herraa silmiin ja sieltä paistoi takaisin hieman kiero, veikeilevä, lamaannuttava katse.
MJ kysyin miksi vaikutan niin hermostuneelta. Koska en olisi ikinä uskonut, että kaikkien säälittävien vonkausviestien jälkeen hän edes moikkais mulle kadulla. MJ ihmetteli, koska sanoi että on kaikesta huolimatta pitänyt mua aina hyvänä tyyppinä ja hauskana kaverina.

Lounas alkoi olemaan lopuillaan. Venyttelin yläkroppaa noustessani ja MJ kysyi et onko paikat kipeenä. Kerroin (yllättäen) vihjailevaan sävyyn että rinnat ja niiden kaverit pakarat olis kyllä hieronnan kaipuussa. Tähän tottakai herrasmiehenä MJ lupautui niitä hieromaan. *silmänisku*
Lähdettiin kävelemään, minä kotiin päin, MJ takaisin töihin. Hän totesi ettemme ole enää facebook kavereita, vinkkasin et saa koittaa jos hyväksyn ;) ja niin ne tiet erkani.

Eli siis häh? Hän lisäsi mut kaveriks ja tottakai menin ensitöikseni katsastaa tämän kuvat. Siellähän oli ihania pusukuvia MJ:stä ja nätistä tytöstä Eiffeltornin juurella. Eli siis he eivät seurustele, tapailevat vain... Ja MJ olisi kuitenkin valmis antamaan hierontaa (kaikki tietää mitä se oikeasti tarkoittaa!?). On nyt taas pienen tytön pää sekaisin. Toisaalta mä olen nyt se, jonka sydän on särjetty, niin YV kun MJkin, saanhan olla itsekäs ja verestellä vähän muistoja. Kuitenkin takaraivossa mulla on mielikuva, Myyntijohtaja=Sika.
Kattellaa kuuluuko herrasta. Jos kuuluu, en lupaa mitä tapahtuu.

Täs tais olla kaikki, kiitos :D